Kivusta eroon osteopatialla
Osteopaatin vastaanotolle tullaan useimmiten elämää haittaavien särkyjen tai jumitusten vuoksi.
Vaivat tekevät työnteosta, harrastamisesta tai nukkumisesta hankalaa. Koulutettuna osteopaattina tunnen ihmiskehon toiminnan ja osaan suunnitella ja toteuttaa kokonaisvaltaisen hoidon, joka vaikuttaa suoraan ongelman syihin.
Olen työskennellyt koko urani ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa. Aloitin kouluttautumalla urheiluhierojaksi ja seuraavaksi valmistuin ortopediseksi osteopaatiksi. Personal trainer -tutkinnosta on hyötyä, kun suunnittelen asiakkailleni kuntouttavaa harjoittelua. Syvennän osaamistani opiskelemalla työn ohessa fysioterapiaa Lahden ammattikorkeakoulussa.
Vastaanotollani tapaan kaikenikäisiä asiakkaita, joiden oireet vaihtelevat laidasta laitaan. Olen erikoistunut etenkin alaraajaongelmiin sekä olkapään kiputiloihin.
Mitä ortopedinen osteopatia tarkoittaa?
Ortopediset osteopaatit ovat Valviran hyväksymiä terveydenhuollon ammattilaisia, jotka tuntevat tuki- ja liikuntaelimistön vaivat.
Kun asiakas tulee vastaanotolleni, aloitan hoidon perusteellisella haastattelulla ja tutkimuksella. Vaivan syy on tärkeä löytää, sillä pelkkä oireen hoitaminen ei pitkän päälle auta. Hoidon suunnittelussa otan huomioon, että ihminen on monimutkainen, toiminnallinen kokonaisuus.
Varsinainen hoito sisältää yksilöllisesti erilaisia pehmytkudosten hoitotekniikoita, nivelten mobilisaatiota ja manipulaatiota sekä asiakkaan oman kuntouttavan harjoittelun ohjaamista.
Osteopatia on turvallinen ja kaikenikäisille sopiva hoitomuoto.
Osteopatiasta on apua moniin vaivoihin
Osteopatiasta on apua muun muassa silloin, kun ongelmana on:
Päänsärky, huimaus ja tinnitus
Jäätynyt olkapää, tennis- ja golfkyynärpää
Nivelvaivat ja -kivut
Polvikivut ja juoksemiseen liittyvät ongelmat
Hermoston ongelmat ja -kivut
Purentavaivat ja leuan alueen toimintahäiriöt
Oikean hoitotavan löytäminen
Käytän vaivojen syyn selvittelyyn tarkkaa haastattelua, länsimaisen lääketieteen kliinisiä tutkimuksia ja diagnostista ultraäänikuvantamista. Syyn selvittyä käytän tarpeen mukaan manipulaatio- ja mobilisaatiohoitoja, hierontaa, kuivaneulausta tai akupunktiota, fasciahoitoja sekä trt- ja manuterapöytää liikehoitoihin.
Henkilökohtaiset ja spesifit treeni- ja jumppaohjeet hoitojen välissä tehostavat hoidon vaikutusta.
Käytössäni on ultraäänilaite pehmytkudoskuvantamiseen.
Kuivaneula- ja akupunktiohoitoa käytetään muun muassa kiputiloihin.
Hinnasto
25 min
- Relakortin hinta on 60 €/vuosi. Sillä saa alennuksen jokaisesta käynnistä.
60 min
Maksutapoina käyvät käteinen, pankki- ja luottokortti ja e-passi.
90 min
Peruuttamattomat ja samana päivänä peruutetut ajat: 50 % hoidon hinnasta.
Asiakaspalaute
”Niskalukko avautui heti ensimmäisellä käsittelyllä”
Emil P, 18 v.
”Päänsäryt ovat vähentyneet selkeästi, loistavaa palvelua”
Riikka, 46 v